sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Vapaa-aikaa parhaimmillaan

Kevät alkaa hiljalleen muuttua kesäksi ja ilmasto täällä jo sama mitä kotoSuomessa tapaa kesäkuussa. Lehdet täysin kukassa ja aurinko lämmittää 20 steen voimalla. Mutta normaalisti se kuulemma tässä maassa meneekin niin että kevät on sitä ihaninta aikaa, kesällä kun sitten aina on liian kuuma ja ilmankosteus hipoo jotain 80 % (tai ainakin siltä se tuntuu). Nyt kuitenkin nautitaan keväästä täysin rinnoin. Vähintään kerran viikossa tulee vierailtua puutarhakeskuksessa, niitä löytyy lähistöltä helposti ainakin kolme erilaista ja tuossa lauantain iltakävelyllä huomasimme että melkeinpä takapihalta löytyy vielä neljäs. Tämä keskus vielä testaamatta mutta jospa sitä viimeistään ensi perjantaina sinne ehtisi piipahtamaan.

Viime torstaina oli Queensday ja melkeinpä ainoa vapaapäivä jolloin ei yksinkertaisesti voinut tehdä töitä koska myös esimerkiksi kukkahuutokauppa oli seis ja useat viljelijät myös vapaalla. No eihän tuo niin hirmuisesti harmittanut varsinkaan kun aurinko porotti minkä kerkesi ja mielessä oli pieni projekti takapihalle. Projektia sitten hommailtiinkin melkoinen tovi ja toivottavasti päästään kohta herkuttelemaan.




Ja tältä projekti näytti melkein valmiina. Aiemmin istutetut tuoksuherneet korissa ovat lähteneet hyvin kasvuun. Ja vanhoihin hedelmähuutokaupan laatikoihin rakensimme pienen hyötypuutarhan. Toisessa kuusi Ostara-mansikka lajikkeen tainta ja toisessa vielä toistaiseksi vain persilja mutta viereen tulee kahta eri salaattia ja rucolaa. Töistä nappasin mukaan muutaman sammalleimun kun kerran ilmaiseksi sain. Yllättävän paljon sitä saa hommailtua vaikka vain pienikin läntti maata olisi. Nyt vaan odotellaan mansikoiden kypsymistä. Ainakin viisi kukkaa jo kukkii että odotukset ovat korkealla.

Tänään vietettiin aavistuksen sateista aikaa luonnonpuistossa, Utrechtse Heuvelrug. Aikaa vierähti noin kolme tuntia raikkaasta ilmasta ja märkien lehtien tuoksusta nauttien. Kivoja maisemia reitin varrella.



Kivoja pikkusiltoja ja pikkulampi. Mukava pikkuretki lähiympäristöön. Vaikkakin hieman luonnonrauhaa rikkoo kilometrien päähän kuuluvat valtateiden ja junaratojen äänet. Mutta kelpaahan tälläinen happihyppely ensi hätään ja kesällä sitten kunnon metsät Suomessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti